Viitaten aiempiin kirjoituksiini, olemme sekä vanhempina että ammattilaisina keskellä valtavia nuoruusiän ja murkkuvanhemmuuden aallokkoja. Siinä sivussa me yritämme iskostaa nuorille tapoja, terveellisen elämän ohjenuoria, viitoittaa teitä ja puhaltaa tuulta purjeisiin silloin, kun laiva on pysähdyksissä eikä omin voimin jaksa. Tai viitsi, halua tai ehdi. Nuorilla on kiire.
Nuorille kiire ei ole ohimenevää vaan pikemmin koko nykyaikaista kulttuuria määrittävä ominaisuus. Nuoret ovat jatkuvasti tiedon äärellä: on somekanavat, googlet ja chatit, koti, koulu ja julkinen terveydenhuolto. Sitten on vielä kaiken maailman projektit. Tietoa on siis myös tarjolla.
Kaikissa kanavissa pitää olla aistit avoinna 24/7, myös (ja erityisesti) aikuisten. Tästä tiedon tulvasta pitää osata ammentaa tärkeät uutiset, oppia ensin itse ja hämmentää sitten jälkikasvulle. Katsoa, että nuori ei polta näppejään, tärvele sieluaan tai poimi eväskassiinsa mitään sopimatonta. Pysyä ensinnäkin perässä nykymaailman menossa!
Aikuistumisen sanotaan olevan haastavaa. Välillä tuntuu, että aikuisena on vielä haastavampaa. Valtava vastuu ihan kaikesta. Nuoren silmissä aivan joutavaa ylihuolehtimista ja vahtaamista. Kyttäämistä. ”Kyllä mä tiedän, että pitää syödä terveellisesti!”, mutta välitunneilla juostaan jälki-istunnon mahdollisuutta ja terveyttä uhmaten lähi-Saleen ja palataan koululle sipsipussi, kola ja parit sisut rikkaampana. Oho. Tieto ei pelasta eikä aina opeta – ainakaan terveyteen liittyvä tieto– sen kertovat tutkimuksetkin.
Tähän luokin sitten armottoman lisäpaineen suorittaminen. Se, että aikuisena miettii, millaista tietoa tuo esille ja millaisia malleja tarjoaa. Miten annamme tietoa kiireiselle nuorelle? Niissä valtavan kiireisissä hetkissä, kun hän makaa sängyllään tai lojuu lattialla puhelin kädessään. Silloin pitää aikuisena oikein keskittyä ja suorittaa itsensä kartalle.
Viisainta olisi ilmestyä niihin kanaviin, joissa nuori ”hengailee”, olla läsnä ja saatavilla – tiedättehän, se vihreä pallura? Chattailla. Riisua aikuisuuden suuret saappaat ja toimia ihan ruohonjuuritasolla, nuorten ”huudeilla”, ja unohtaa ilmestymiset huoneen ovelle (”Laita ovi kiinni!”) ja ryntäämiset eteiseen siinä vaiheessa kyselemään eteisessä eilen illalla leijailleesta tupakanhajusta, kun nuori on jo toinen jalka kynnyksellä (”Mitä sä siinä tivaat?”). Järkevintä olisi antaa nuoren määritellä ”yhteiset huudit” ja osallistua yhteisten pelisääntöjen ideointiin. Vaikka niillä usein kiire onkin kaiken tällaisen välttämättömän pahan äärellä.
Onneksi meille aikuisille, jotka harhailemme murrosiän ja aikuisuuden kynnyksillä tempovien nuorten maailman sopukoissa, on olemassa tukea, tietoa ja jopa toivoa. Yksin ei tarvitse kenenkään ”väsyneen” vanhemman jäädä. Hymyä huuleen – aloita vaikka tästä!
Minna
Minna Salakari on aamuihminen täynnä ideoita. Hän rakastaa kesäiltojen valoa männyn rungossa ja pitkiä kahvihetkiä hiljaisuudessa, sekä haasteita, joista maaliskuussa 2017 vastaanotti suurimman: Minna toimii NIKO-projektin projektipäällikkönä, kohtaa terveydenedistämistyössä nuoria ja heidän lähiaikuisiaan Varsinais-Suomen alueella. Minna on terveydenedistämisen ja syövän ennaltaehkäisyn asiantuntija, jolta voit kysyä ihan mitä vaan!